Pages

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Futu're





Tee seuraavasta parempi kuin edellisestä.


Tähän oon joka kerta pyrkinyt kun kynän olen käteen ottanut. Aina jostain kohti viedä hommaa vielä pidemmälle.

 Kehitystä tulee kun ei tyydy jo saavutetulle tasolle.

Tämän kanssa tais mennä enemmän aikaa mitä aikaisemmin muiden kanssa. Ehkä n. 6+ tuntia. Inpiraatiota ja aikaa on alkukesän jälkeen löytynyt taas hieman enemmän ja on ollu kyllä mukava taas perehtyä aiheeseen. 
Muutenkin on tullut positiivista palautetta edellisistä töistä, niin thänkju vain niistä!










Koitin lisätä tähän pienen videon pätkän, mutta toimivuudesta ei ole takeita! Kertokaa toki jos ei näy mitään muuta kuin musta ruutu.



J


Sen verran valveuduin nykypäivän hömpötyksiin ja oon lisäilly snäppichättiin muutamia videon pätkiä! 
Voit käydä tsekkaan ne täältä: fiskemannn





maanantai 18. heinäkuuta 2016

She is beautiful, *päivitetty*


Takaisin harrastusten pariin.
 Oon parina viikonloppuna muutaman tunnin kerennyt piirrellä kyseistä kuvaa. Ohhoh kyllä se on mukavan rentouttavaa. Musiikki soimaan ja terassin sohvalle istumaan kynä kourassa.

Kuva alkaa olemaan nyt aikalailla valmis, toki aina tekis mieli jotain vielä lisäillä ja muutella. 
Tässä piirroksessa jätin paidan pelkästään ääriviivoille, kevyt yhdistelmä tarkkaa ja minimalistista piirtämistä.
Toisessa kuvassa näkyy ehkä parhaiten kuvan pienet detaljit, eli pisamat yms.














J